J.A.T. template series was designed 2006 by 4bp.de: www.4bp.de, www.oltrogge.ws
HB: Enne (2006) PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Jari Kaikkonen   
21.05.2006

hb enne 2006

HB: Enne (2006)

Gospelmusiikki on elänyt valtavirtamusiikin takana omaa elämää ja sillä on ollut oma kuulijakuntansa. Gospelmusiikki lähenee koko ajan tavallista musiikkia ja siten tulee lähemmäksi tavallista kaduntallaajakin. Ennenhän gospelmusiikki oli aika aneemista kuultavaa sanoitusten ollessa se pääasia musiikin ollessa toisarvoinen. Muusikot ovat myös kehittyneet huimasti siitä ajasta, jolloin gospelmusiikki oli vain akustinen kitara ja laulu -tyyppistä tavaraa. Nykyään musikot ovat soittaneet pitkään ja ottaneet opintoja soittamisen parantamisen suhteen ja se näkyy laadukkaana soittona ja musiikin tuottamisena. Biisien rakenteet ovat myöskin muuttuneet monipuolisemmiksi ja mielenkiintoisemmiksi tavallista ihmistäkin ajatellen. Sanoitukset ovat kuitenkin pysyneet samantyyppisinä ollen hyvin uskonnollisia.
Levyn sävellykset ja sanoitukset ovat yhtyeen kitaristi Antti Niskalan käsialaa.  Sävellykset sekä sovitukset ovat aika lähellä Nightwishin ja Within Temptationin tuotantoa. Sanoitukset taas turvallista julistusta Herralle. Se, että levyä kuunnellessa monta kertaa tulee mieleen Nightwish ensin hivenen häiritsi, mutta levyä kuunnellessa eteenpäin jäi vaan kuuntelemaan hyviä biisejä. Antti Niskalalla on oiva kyky tehdä hyviä sävellyksiä ja varmasti Nightwishin Holopainenkin kuuntelee bändiä mitenkään luulematta heidän varastavan koko idean. Sovittajasta en ole tietoinen, mutta kuka onkin (Antti Niskala?), niin sovitukset ovat erittäin onnistuneita sisältäen monia ulottuvuukksia.
Levy alkaa aika "Oncemaisella" biisillä ja herättä samalla mielenkiinnon bändiin. Ketä ja mistä? Voiko gospel kuulostaa tältä? Jatkoa seuraa ja edelleen liikutaan Nightwish-tyylisellä tavaralla. Laulaja ei kuitenkaan ole samantasoinen, mutta taustalla on hyvä naiskuoro, joka antaa lisää pontta Johannan äänelle. Jatkossa kuullaan pianoa, selloa, kuoroa, huilua yms ja ne antavat biiseille todella mukavat lisät. Antti Niskalan kiratasoolot ovat myöskin maukkaita kuunneltavia ja tyylikkäitä. Koko muukin bändi ansaitsee tulla kehutuksi, sillä turhaa lenkkiä ei tästä bändistä löydy. Bändi on nivoutunut yhteen hyvin  ja sen huomaa tästäkin levystä.

Levy on kaikinpuolin hyvin tehty sävellyksiä, sovituksia,saundeja, äänityksiä ja soitantoa myöten. Sanoitukset ovat hyvin uskonnollisia ja niistä ymmärtävät varmasti pitävät niistäkin. Toivoisin kuitenkin sanoituksia enemmän elämästä ja ihmisistä. Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka vierastavat suoraa julistusta, mutta heidän olisi mukava kuunnella hyvin tehtyä musiikkia joiden sanoitukset antaisivat heille eväitä selvitä normaalista elämästä sekä halua muuttua ihmisenä paremmaksi.

Joten näiden saatteiden huomioonottaen voikin sitten tehdä ostopäätöksen suuntaan sun toiseen.

Biisilista:
Intro
Herralle kiitos 
Hanki elämä  
Uskon siemen  
Valvokaa  
Tie  
Yksin armosta  
Kunnia  
Ratkaisu  
Jeesus on Herra


HB:n kokoonpano:
Johanna Aaltonen, laulu
Antti Niskala, kitara
Keijo Kauppinen, kitara
Samuel Mäki-Kerttula, rummut

URL: http://www.hbmusic.net

Viimeksi päivitetty ( 29.11.2009 )
 
< Edellinen   Seuraava >
J.A.T. template series was designed 2006 by 4bp.de: www.4bp.de, www.oltrogge.ws

Ilmainen www-laskuri