| Nightwish: Eva single (2007) |
|
|
|
| Kirjoittanut Jari Kaikkonen | |
| 25.05.2007 | |
![]() Nightwish: Eva (2007)Siitä asti kun Nightwish ilmoitti etsivänsä uutta laulajaa poispotkitun Tarja Turusen tilalle, on spekulointi käynyt kuumana siitä, mistä maasta ja minkälaisella äänellä varustettu uusi laulaja on kotoisin. Julkisen haun tuloksena hyviä tarjokkaita tuli eteen varmasti paljonkin, mutta Anette omasi Tuomas Holopaisen mukaan parhaan kokonaisuuden. Kokonaisuuteenhan kuuluu hyvän laulutaidon lisäksi myös sellaiset asiat kuten esiintymistaito, matkustushalukkuus, sekä tietenkin näyttävä ulkonäkö. Kaikki nämä ovat osuneet paikoilleen valittaessa seuraavaksi yhtyeen keulakuvaksi ruotsalainen Anette Olzon. Hänellä on esiintymiskokemusta lukuisien vuosien, jopa vuosikymmenten ajalta, joten Nightwish on saanut musiikilleen oivallisen solistin. Uudelle solistille ei jäänytkään valinnan jälkeen muuta tehtävää, kun antaa äänensä näiden uusien kappaleiden käyttöön. Itse musiikin tyyliin kukaan ei varmaan tosissaan uskonut tulevan laulajan pystyvän vaikuttamaan, sillä niin hyvin kappaleet ovat olleet Tuomas Holopaisen mielessä aina tulevaa laulusolistin ääntä myöten. Tuomas Holopainen näytti edellisellä Once-levyllään yhtyeen musiikillisen suunnan, joten hakuprosessin aikana uusien kappaleiden työstäminen oli suunnitelmallista. Itseasiassa uudet kappaleet nauhoitettiinkin laulajan hakuprosessin aikana. Singlejulkaisun julkaisuajankohdan tultua julkisuuteen on odotus ko. levytystä kohtaan kohonnut ennenkuulumattomiin mittasuhteisiin yhdessä spekulointiin uuden laulajan henkilöllisyydestä. Monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja uuden laulajan henkilöllisyydestä on tullut kuukausien varrelta ja moni spekuloinnin kohteista olisi varmasti ollutkin - luulen niin - valmiita tulemaan solistiksi tähän maailmalla jo varsin tunnetuksi tulleeseen yhtyeeseen. Eva-single on ensimmäinen julkaisu uuden laulajan kanssa. Samalla se on hieno osoitus siitä, ettei raha ratkaise elämässä kaikkea. Ensimmäisen singlen tuotto meneekin hyväntekeväisyyteen. Samoin singlen julkaisutapa on varsin nykyaikeinen. Sitä on saatavissa ainoastaan nettikaupoista. Moni "levyjen hypistelijä" pettyykin asiaan aivan varmasti. Monelle kun levyjen hypistely on osa kuntelua. Eva on kappaleena kuin tehty elokuvaan sen ollessa erittäin melodinen ja samalla mukavan mahtipontinen. Harvoin laulujen sanojen kuuntelu saa ihokarvojen nousemaan kananlihalle. Evan sanat ovat kuitenkin selaiset. Laulun sanat ovat samalla hyvin surulliset, mutta kauniit. Paikoin kappaleesta tulee mieleen edelliseltä levyltä tutut Kuolema Tekee Taiteilijan ja Higher Than Hope. Taustalla soittaa sama mahtava iso orkesteri, joka oli mukana edelliselläkin levyllä. Orkesterisovitus on mahtipontinen, muttei kuitenkaan liian imelä. Samoin Anette laulaa myöskin sopivan rauhallisesti ja varmasti. Lisäpiristeen ja hivenen rocksävyjä tuo Emppu Vuorisen kitarasoolo. Se tulee kappaleeseen kuin hiipien hiljaa metsän siimeksestä ja samalla osoittaa Empun hienon taidon saada sähkökitarasta taidokkaan ja tunnelmallisen kitarasoolon. Anetten laulun tauottua jääkin hetken aikaa paikoilleen ilon sekainen virne suupielissä, sekä mielessä. Nyt on tullut kuulluksi jotain hienoa ja upeaa! Nightwish ei olisi vonut tehdä parempaa valintaa solistin suhteen! Tämän ensimmäisen singlejulkaisu on varmasti tarkoituksellisesti valittu rauhallisemmasta päästä esitelläkseen uusi solisti mahdollisimman hyvin hänen äänelleen sopivan kappaleen avulla. Tuleva albumi sisältää - luulisin - enemmän rankempaa musiikkia, onhan kyseessä kuitenkin rock-bändi. Kun Holopainen vuonna 2002 otti Marco Hietalan mukaan vuonna 2002, niin hänellä on varmaankin ollut visioita kehittää Nightwishin musiikkia enemmän monipuoisempaan suuntaan. Edellisen solistin Tarja Turusen kanssa asiat kuitenkin menivät siihen pisteeseen, ettei muuta mahdollisuutta ollut kuin erottaa hänet solistin paikalta ja hankkian rauhassa uusi toteuttamaan hänen visioitaan kappaleiden suhteen. Nyt on homma taas hallussa. Itselleni tuli tilanteesta mieleen Kaunotar ja Hirviö. He ovat vihdoin kohdanneet, ja homma jatkuu eteenpäin kohti yhteistä tulevaisuutta. Tuomas Holopaisen mieltymyksen Disney-elokuviin voi aistia erittäin hyvin tämänkin kappaleen avulla. Kappaleen tunnelma on hyvin elokuvamainen ja uskon vahvasti, että tuleva levy tulee olemaan erittäin vahva näyttö Nightwishin musiikin kehittymistä kohti suurta kaupallista ja musiikillista menestystä. Ensimmäinen askel uuden musiikin kanssa on otettu. Askel oli määrätietoinen ja odotus uuteen syyskuussa ilmestyvään levyyn kasvaa. Itselleni se taitaa olla pitkään aikaan odotetuin. Vaikka kuunteluvuosia onkin jo mittarissa lukuisia, niin nyt on tulossa Suomen ja maailman oloissa jotain ennenkuulumatonta. Onnea valinnan johdosta ja loistavaa tulevaisuutta! Tekijätiedot: Yhtye: Laulu: Anette Olzon Kitaristi: Emppu Vuorinen Basso ja laulu: Marco Hietala Koskeltinsoittimet: Tuomas Holopainen Rummut: Jukka Nevalainen Musiikki ja sanoitus: Tuomas Holopainen Sovitus: Nightwish & Tero Kinnunen Tuottaja: Tuomas Holopainen Co-Produced by Tero Kinnunen & Mikko Karmila http://www.nightwish.com/ Jari Kaikkonen/CRS |
|
| Viimeksi päivitetty ( 25.05.2007 ) |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|




