|
Mari Rantasila: Kummalliset Unet - Hectorin lauluja (2008) Mari Rantasilan elämään suuresti vaikuttaneet Hectorin kappaleet ovat saaneet Marin tekemään niistä omat versiot. Versiot ovat aina pahoja - varsinkin kun alkuperäiset ovat monelle meistä aika pyhiä. Mari Rantasilalla ovat siis suuret saappaat täytettävänä.
Rumpalina paremmin tunnettu Kalle Torniainen on tehnyt pääosin sovitustyön kahta kappaletta lukuun ottamatta. Hän on modernisoinut kappaleet alkuperäisistä välittämättä - Marin näköisiksi kappaleiksi. Voisi hyvin kuvitella, että alkuperäistä ideaa on hyvä jatkaa eteenpäin, mutta Kalle on päätynyt tekemään kappaleet uusiksi - kohtuullisella onnistumisprosentilla. Soittajaryhmä on ammattitasoa, kuten olettaa voikin. Kitarassa mm. Levyn muusikkoina vaikuttavat Vilkkumaan bändissä oleva Mikko Kosonen, tuottajana ja muusikkona toimiva Ville Riippa, Hectorinkin levyllä ollut Ako Kiiski ja Emma Salokoski Ensemblessä oleva Marko Timonen. Eihän toki nykypäivänä muusikkojen ammattitaitoa Suomessa voine kukaan edes epäillä.
Ensikuuntelulla levy vaikutti aikamoiselta pummilta, mutta kun malttoi unohtaa kappaleiden alkuperän, niin levykokonaisuus iskeytyi paremmin Marin oman tuotannon sekaan. Tietenkin jo sekin seikka, että alun perin nämä kappaleet ovat miesäänen esittämiä aiheuttaa pienoisia asennoitumisvaikeuksia. Olen Mari Rantasilan lauluäänestä kylläkin aina pitänyt - hänen laulunsa kuulostaa, kuin hän hymyilisi koko ajan, ja se tuo positiivisuutta hänen ääneensä lisää kosolti.
Levyn kokonaisilme on kuitenkin melkoisen tasapaksu, eikä suurta kohokohtaa oikein meinaa löytyä ollenkaan. Hectorin käsittelyssähän yksi jos toinen näistä on ollut hitti, mutta itse en oikein Marille tästä hittiä löydä - ehkä Yhtenä iltana voisi olla sellainen. Syy voi olla sekin, että nämä kappaleet ovat samalta sylttytehtaalta kotoisin - toisin kuin Hectorin, jotka olivat pidemmältä ajanjaksolta.
Pääasia tällä levyllä on kuitenkin, että Mari Rantasila on saanut tehdä elämäänsä voimakkaasti vaikuttaneen lauluntekijän lauluja levyllisen. Sen hän on tehnyt pääosin kelvollisesti - no ehkä Hyisteeri menee penkin alle - ja nyt on aika jatkaa eteenpäin oman materiaalin kanssa.
Nyt levy tehtiin ajatuksella, että bändi/sovittaja tekevät kappaleet. Minusta paremmin levy olisi toiminut, että jokaiselle kappaleelle olisi mietitty monipuolisempi sovitusmuoto monipuolisimpine soittimineen. Yritän siis sanoa, että tämä taktiikka ei aivan toiminut ja levystä tuli vain numero Marin katalogissa.
Hectorin persoonallisen herkkä, mutta vahva ääni on suurimmalle osalle niin tuttu, ettei Mari Rantasilan hento ääni taida saada tässä kilpailussa pisteitä.
Kappaleet:
1. Lehdetön puu 2. Nostalgia osa 1 3. Suurenmoinen tyttö 4. Omassa kotona Emma Salokoski Ensemble 5. Jos sä tahdot niin 6. Lapsuuden loppu 7. Sota on kaunis 8. Kuinka voit väittää (että yksinäinen oot) (- Streets of London -) 9. Hysteeri 10. Kaikki tahtoo rakastaa 11. Olet mun kaikuluotain (- Annie's Song -) 12. Yhtenä iltana
Mari Rantasila: laulu
Mikko Kosonen: kitarat Kalle Torniainen: rummut Ville Riippa: koskettimet Ako Kiiski: basso Marko Timonen: perkussiot
Kalle Torniainen: sovitukset paitsi: 8 Ville Riippa, Ako Kiiski,Mikko Kosonen ja Kalle Torniainen ja 12 Mikko Kosonen
Kalle Torniainen. Tuottaja
Edel : levy-yhtiö
Jari Kaikkonen/CRS
|