I WALK THE LINE: Language of the Lost (Fullsteam) 2010

I Walk The Linen neljäs pitkäsoitto Language of the Lost on joissain aviiseissa ehditty jo julistaa vuoden 2010 parhaaksi kotimaiseksi punkrock albumiksi. Hyvästä levystä toki on kysymys, mutta vuotta on vielä paljon jäljellä, enkä oikein tuota punkrockiakaan yhtyeen kohdalla ainakaan alleviivaisi. Jokatapauksessa yhtye on tehnyt tasapainoisimman ja parhaan levynsä tähän asti.

Language of the Lostin äänimaailma soi tummana, melodisena ja isona. Avausraidat Surrender ja Neon Lights on varusteltu lähes stadionin kokoisilla kertosäkeistöillä joiden mieleenpainuvuuskerroinkin on melkoisen korkealla. I Walk the Line luokittellaan usein nimenomaisesti punkrock yhtyeeksi ja kyllähän se punk sieltä läpi kuuluu myös, vaikka bändin musiikissa esiintyykin vaikutteita modernin rockin eri suuntauksista laajemminkin. Ehkäpä bändi on samalla tavalla punk kuin The Clash Combat Rockilla tai Manic Street Preachers myöhemmässä tuotannossaan. Se punk on siellä sisäänrakennettuna, vaikka ei musiikin päällekäyvin elementti olekaan.

Levyn biisimateriaali on tasavahvaa, mutta jokainen biisi kantaa hyvin eteenpäin myös omillaan. Tunnelmat vaihtelevat aloituskaksikon jyhkeydestä Kill Your Friends biisin folkahtaviin sävyihin. Koskettimien käyttö tuo oman persoonallisen lisänsä yhtyeen saundiin ja myös sitä kautta yhtye erottuu standardista punkformaatista. Sleepwalking -biisin intron syntikat ja a-osan discobiitti yhdistettynä jyhkeään melodiaan tuovat hetkeksi mieleen jopa Blondien. Yhtye käyttää kahta kitaraa myös sävykkäästi ja melodialinjoja komeasti rakentaen. Etenkin Lost Frequencyssa kitarat pääsevät esiintymään hienosti edukseen.  

Sanoituksissa yhtyeen pääasiallinen biisintekijä, laulaja-basisti Ville Rönkkö on onnistunut hyvin. Biiseissä on kantaaottavaa henkeä, mutta lähinnä havaitsijan näkökulmasta ilman saarnaamisen makua. Maailmanmenosta ulkopuolelle jäämisen tunne lienee se kadotettujen kieltä ja levyn biisejä yhdistävä teema. Language of the Lostin biiseistä on helposti aistittavissa, että lauluntekijällä on ajatuksia ja tarvetta tuoda ajatuksensa julki. Vaikka laulukieli on englanti, sen ei tarvitse tarkoittaa vain tyhjien ja/tai tyhmien rock -kliseiden listaamista. Rönkön sanoituksissa on tuoreita näkökulmia ja hyviä oivalluksia.

I Walk The Line on omantyylisensä yhtye, jonka suosiokin on ollut koko ajan noususuhdanteessa. Se on tehnyt pitkäjänteistä työtä ja kehittänyt musiikkiaan koko ajan omaleimaisuuttaan vaalien. Language of the Lost on julkaistu useissa Euroopan maissa ja bändi nauttii myös jonkin asteista suosiota esim. Saksassa, jonne yhtye on myös tämänkin levyn tiimoilta suuntaamassa keikoille. Levyn toinen julkaisija onkin saksalainen Rookie -levymerkki.

Language of the Lostia voi hyvällä omalla tunnolla suositella monenlaisesta, hyvästä musiikista pitäville ihmisille. Joillekin levyn sisältö varmaankin on  punkkia, toisille ei. Itselleni se on ensisijaisesti tuota ns. hyvää musiikkia.

Kappaleet:

1. Surrender
2. Neon Lights
3. Backfire
4. Devil`s Tool
5. Kill Your Friends
6. Sleepwalking
7. Lost Frequency
8. Every Stone Left Unturned
9. You Can`t Take It Away
10. When the Roads Are Running Out

I Walk the Line:

Ville Rönkkö: laulu ja basso
Jussi Kenttämaa: rummut
Antti Rönkkö: kitara
Anna Pirkola: koskettimet
Jani Koskinen: kitara


Jake Keronen